lauantai 6. toukokuuta 2017

Perhepäivähoitoa maatilalla


Kuten osa teistä varmaan muistaakin, olen yhdeltä koulutukseltani lastenohjaaja. Jokusen vuoden olen jo kypsytellyt ajatusta perhepäivähoitajaksi ryhtymisestä. Nyt kun ollaan saatu suurimmaksi osaksi siivottua tilukset kutakuinkin siedettävään kuntoon edellisten sukupolvien epämääräisten kaatopaikkojen jäljiltä, ajattelin ajan olevan kypsä.

Tätä ratkaisua myös osaltaan vauhditti se ikävä tosi asia, että miehellä ei juurikaan ole raksahommia tarjolla järkevän ajomatkan päässä. Tällä hetkellä rakennustyömaat sijaitsevat pääkaupunkiseudulla, jonne täältä meiltä on noin puolentoista tunnin matka suuntaansa eli eipä siinä juurikaan töitä ehdi lypsyjen välissä tehdä, kun autossa istumiseen menee niin kauan. Eikä maitotili tahdo riittää mitenkään järkevästi tilan pyörittämiseen, puhumattakaan siitä, että itsellekin tarvitsisi palkkaa, elämiseen ja talolainan lyhennyksiin. Säännöllisen palkkatulon vuoksi hakeuduin kunnalliseksi perhepäivähoitajaksi, yksityisenä toimimista mietin myös, mutta ajattelin ensin kokeilla ns. helpomman kautta. Kunnallisena toimiminen tuo myös perheille sellaisen edun, jota yksityisenä on haastava tarjota, nimittäin varahoito. Jos minä sairastun, niin kunta on velvollinen järjestämään lapsille varahoitopaikan (yleensä lähipäiväkodissa).

Toivon mukaan hieman syrjäinen sijaintimme ei liiaksi karkoita potentiaalisia asiakkaita. Täytynee ruveta markkinoimaan itseään, jospa pian löytyisi neljä ihanaa, hoitopaikkaa vailla olevaa perhettä, jotka tahtoisivat lapsensa päivähoitoon maatilallemme. Toki meillä on tosiaan valttina tämä vähän erilainen oppismisympäristö, vaikkakin kunnallisella puolella ei niinkään tämmöiset painotukset mitään merkitse. Kunnallisena toimiminen toki tarkoittaa myös sitä, että hoitoon pääsee vain kouvolalaiset lapset (kuntarajalle ei meiltä ihan järkyttävän pitkä matka ole, mutta josko oman kaupungin sisältä lapsukaiset löytyisi).

Palava into olisi päästä tutustuttamaan lapset maatilan elämään, olla osaltani ennaltaehkäisemässä lasten ja nuorten vieraantumista maaseudusta. Siinä on motivaatiota paitsi tähän perhepäivähoitoon myös muiden tapahtumien ja leirien järjestämiseen. Lasten kanssa työskentelystä olen aina pitänyt, joten miksipä en sitä päivittäin tekisi.

Vähän muuttuu arjessa painotus toki niin, että mies on aavistuksen normaalia enemmän vastuussa elukoista. Lypsyille ehdin kyllä mukaan, kun kesäaikaan siirtymisen yhteydessä vähän aikoja rukattiin eli jo puoli kuuden maissa aamulypsy aloitellaan ja iltalypsylle mennään yleensä vasta puoli viiden ja viiden välillä. Ja jos sattuu niin hyvin, että ollaan miehen kanssa molemmat tahoillamme ansaitsemassa rahaa, niin anoppi on yleensä kotona ja pystyy auttamaan muun muassa siementäjän käynneissä, rehun vastaanottamisessa sun muissa sellaisissa. Ja miehellähän tosiaan on hyvin joustavat työajat, eli käytännössä voi mennä ja tulla oman mielensä mukaan, ilmoittaa vaan tunnit ja tehdyt päivät pomolleen ennen palkanlaskentaa.

Portaiden kaiteet tosiaan halusin perjantaihin mennessä valmiiksi, juurikin tuon perhepäivähoidon tiimoilta olleen kotitarkastuksen ja haastattelun vuoksi. Kotimme läpäisi tarkastuksen ja minulle luvattiin, että palkkaavat minut heti, kun lapsiryhmä on koossa. Enää puuttuu siis ne lapset! :) Vaan kunnallisena toimiminen ei oikein anna lupaa laittaa suurta mainoskampanjaa pystyyn, sillä kaikki kunnalliset perhepäivähoitajat ovat samalla viivalla. Täällä päin vain ei ole toviin ollut kunnallista perhepäivähoitajaa, joten lapsiperheet eivät ilman pientä markkinointia varmaankaan osaa perhepäivähoitoa toivotuksi hoitomuodoksi lomakkeeseen rastia. Pitäisi siis saada puskaradioon tieto, että nyt se on mahdollista taas, ties kuinka pitkän tauon jälkeen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)