sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Runebergin päivän kääretorttu

Tänä vuonna Runebergin tortut nautittiin meillä vähän erilaisessa muodossa.


Pohja
4 munaa
1½ dl sokeria
1 dl mantelijauhoja
½ dl perunajauhoja
1 dl mantelirouhetta
2 tl kanelia
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
karvasmanteliaromia maun mukaan

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet joukkoon, varovasti käännellen. Lisää karvasmanteliaromi. Levitä taikina leivinpaperoidulle pellille ja paista 225 asteisessa uunissa noin 6-8 minuuttia. Kumoa kypsä kääretorttupohja (sokeroidulle) leivinpaperille. Irrota paistopaperi varovasti. Anna levyn jäähtyä.

Täyte
1 rss (200g) maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl maitoa
3 dl vadelmia tai vadelmahilloa

Notkista tuorejuusto maitotilkalla. Levitä se varovasti kääretorttupohjalle. Ripottele vadelmat tuorejuuston päälle. Kääräiset levy rullaksi ja anna maustua vähintään pari tuntia jääkaapissa. Halutessasi voit koristella kääretortun sokerikuorrutteella ennen tarjoilua.


Herkullista Runebergin päivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)