torstai 27. elokuuta 2015

Hampurilaisia

Meidän lemppari kastike on ehdottomasti Piitu Uskin ja Susanna Laaksosen Salatut (keittiö) elämät kirjan (Wsoy, 2001) ohje, pienellä hienosäädöllä eli kutakuinkin näin:

Kallen hampurilaiskastike
2 dl smetanaa
vajaa 1 rkl raastettua piparjuurta (tätä me ei laiteta)
1 rkl paprikajauhetta
1 tl rakuunaa
1 rkl hienoksi silputtua ruohosipulia (tai ripaus sipulijauhetta)
1 tl hienoksi hakattua tilliä (laita vaan rohkeasti paljon reilummin)
1 valkosipulinkynsi
suolaa
pippuria (me käytetään yleensä sekä chilipippuria että mustapippuria)


Sekoita ja laita jääkaappiin maustumaan, mieluiten yön yli.

 
 
Sämpylät 
tehtiin ekaa kertaa nyt tällä Kotilieden ohjeella, vähän turhan tummia niistä tällä kertaa tuli, mutta katsotaan seuraavan kerran josko hieman vähemmän aikaa antaa olla uunissa tai jättää keltuaisella voitelun väliin kokonaan....

Meillä oli myös toinen kastike kokeilussa ja se tehtiin tähän tapaan:

Chilimajoneesi
2 munaa
3 dl öljyä
1 rkl omenaviinietikkaa
1 tl sinappia
ripaus suolaa
ripaus jalapenojauhetta
ripaus chilipippuria
ripaus paprikajauhetta
ripaus mustapippuria

Mittaa kaikki aineet samaan kapeaan kulhoon. Laita sauvasekoitin pohjalle ja käynnistä. Sekoittimen käydessä nosta sitä vähitellen ylöspäin. Laita valmis majoneesi jääkaappiin jäähtymään ja tasaantumaan. Voiko helpompaa enää olla?
 
Pihvit
Sekoitetaan naudan jauhelihan joukkoon ripaus mustapippuria ja suolaa, sitten vain sekoitetaan käsin. Muotoillaan käsissä pihvit ja heitetään pannulle, jossa paistetaan ruskeaksi ja käännetään, heti kääntämisen jälkeen laitetaan juustoviipale päälle ja juusto saa siinä sulaa sen aikaa, mitä toisen puolen paistamiseen menee. Me suositaan hampurilaisissa cheddarjuustoa, mutta mikä tahansa omaan makuun sopiva juusto ajaa asiansa.



Kastikkeiden ja pihvien sekä sämpylöiden ohella meillä oli tällä kertaa hampurilaisten väliin laitettavaksi ketsuppia, juustoa, salaattia sekä kurkkua. 


Herkullista illan jatkoa!
-Noora

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)